Akaan Seutu –lehden pääkirjoitus Pisaroita-kirjasta 30.12.2015:
Hyvä kirja puhuttelee monella tavalla. Ensinnäkin se on sisällöltään runsas lukuelämys. Hyvä kirja antaa yhtä aikaa tietoa, vahvistaa ajatuksia ja yllättääkin. Hyvän kirjan ulkoasu on sen sisältöä vahvistava. Kuvat puhuvat, graafisuus antaa tilaa ajatuksille. Ulkoasu vahvistaa sanomaa ja tekee lukijasta arvokkaan ja lukuhetkestä arvokkaan. Hyvä kirja jättää jälkeensä myös ajatuksia.
Valokuvaaja Pentti Mansukosken ja toimittaja Tia Yliskylän kokoama kirja Pisaroita – tarinoita Vanajaveden seudun ihmisistä ja vähän vedestäkin on hyvä kirja. Sen äärelle pysähtyy ja sen sanoma vavahduttaa. Kirjan ääressä tulee myös hyvin vaivautunut ja tyhjä olo. Vanajavesi on monelle itsestäänselvyys.
Kirjassa on kaksikymmentä hyvin erilaista tarinaa Vanajaveden seudusta. Yhtään tarinaa ei ole Akaasta, vaikka kaupunki sijaitsee Vanajanselän rannalla. Miksikähän ei? Sen sijaan muun muassa Kärkölä, Loppi, Janakkala, Hämeenlinna ja Valkeakoski ovat edustettuina.
– Kuulen monissa Jean Sibeliuksen sävelmissä Vanjaveden laineiden liplatuksen ja kaislarannat. Lisäksi tummanruskean veden sävyt on piirretty hyvin säveliin. Vanajaveden vaikutuksia löytyy etenkin pianominiatyyreinä, esimerkiksi E-duuri-sonaatin toisessa osassa.
Näin ajattelee muun muassa Suomen Kansallisoopperan pääjohtajana toiminut pianisti ja kapellimestari Erkki Korhonen.
Vuodesta 1979 Vanajanselällä ammatikseen kesät talvet kalastanut Kari Seppänen on taas nähnyt järvellään monenmoista. Vanajavesi on ihan kirjaimellisesti vienyt kalastajaa. Kalastajan elämänasenteen pitää olla kohdallaan, muuten luonto voittaa.
– Mutta kyllä se vaatii vähän vihreää maailmankatsomusta. Jos oikein nuukasti elää, voi pärjätä. Minulla ei ole mitään hätää, jos en investoi liikaa. Ja tarvittaessa pienennän kulutustani.
Tunnemme Saimaan, Päijänteen, Säkylän Pyhäjärven, Lappajärven, Näsijärven ja Tampereen Pyhäjärvenkin. Vanavesi on osin kapea, huomaamaton ja ikiaikainen vanhan linnan ja muinaislinnankin kupeessa, joten miksi siitä tehdä numeroa.
Kun Päijänne on aina kertojalleen jylhä, millä adjektiivilla kuvataankaan Vanajavettä.
– Minulle Vanajavesi merkitsee pysyvyyttä. Olen sitä mieltä, että jo Vanajaveden nimikin juontaa juurensa vanhasta vedestä. ”Vanha vesi” on vain muuttunut Vanajavedeksi.
Museoviraston intendentti, arkeologi Olli Soininen tuntee Rapolan muinaislinnan ja on siitä aina innoissaan.
– Hämeessä elää vahva heimohenki. Minusta hämäläisyyteen liittyvä tietynlainen hitaus tulee esiin Vanajavesilaaksossa: täältä löytyy sama rauhallisuus ja vaatimattomuus.
Ehkä tästä Olli Soinisen ajatuksesta löytyy vastaus siihen, miksi Akaassa ei Vanajavettä oikein ymmärretä. Vesi on ollut aina lähellä läsnä, mutta elinkeino on pitänyt hakea muualta. Maataloudesta, rautateiltä, kaupasta, teollisuudestakin. Vanajavesi sijiatsee tavallaan akaalaisten takapihalla.
Takapihan muuttaminen etupihaksi vaatii asennemuutoksen. Toijalan Näyttämö ja Toijalan Moottorivenekerho näyttävät hyvää esimerkkiä.
Pisaroita on taitavasti toimitettu kokonaisuus. Huoliteltu kerronta pitää kirjassa kiinni alusta loppuun. Tia Yliskylä osaa kirjoittaa ja Pentti Mansukoski kuvata. Kirjan viesti on hyvin selvä. Ilman ihmisten apua ja ajatuksien muutosta Vanajavesi ei selviä.
Päätoimittaja Juha Kosonen
Akaan Seutu -lehti