Vesien suojelu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vedet parempaan kuntoon

Hyvän tilan esteenä ja Vanajavesikeskuksen alueen vesien suurimpana ongelmana on rehevöityminen. Mitä rehevöitymiselle voi tehdä?

On minimoitava ravinteiden pääsy vesiin.

Kun pidetään ravinteet maalla, ehkäistään koko ongelma ennalta. Tässä on kaikilla toimijoilla tehtävää, oli sitten kyse maanviljelystä, metsänhoidosta, kaupunkien jätevesien käsittelystä tai maaseudulla asuvien tai siellä mökkeilevien jätevesiratkaisuista.

On jarrutettava vesiin päässeitä ravinteita.

Kannattaa hidastaa ravinteiden kulkeutumista ja ottaa ravinteet kiinni ennen kuin ne ehtivät pidemmälle vesistössä. Ravinteita voi saada kiinni hidastamalla veden virtausta (esimerkiksi rakentamalla kosteikkoja tai laskeutusaltaita) tai saostamalla niitä kemiallisesti.

On kunnostettava jo rehevöityneitä vesiä.

Koska alueella on lukuisia järviä ja jokia, joihin on jo ehtinyt kulkeutua niin paljon ravinteita, että siitä kärsivät järven ja joen eliöstön lisäksi myös ihmiset, on tarpeen ryhtyä kunnostustoimiin. Esimerkiksi niitto, ruoppaus, hapetus, kemiallinen käsittely tai hoitokalastus saattaa auttaa.

Muuttuneet elinympäristöt

Rehevöitymisen lisäksi vesillä on myös muita ongelmia.

Jokiuomia on muokattu ja patoja on rakennettu, ja sen myötä ovat jokien elinympäristöt muuttuneet ja kalojen vaellus vaikeutunut. Siksi joissakin kohteissa hyvään tilaan pääseminen edellyttää rehevöitymisen hillinnän lisäksi myös kalateiden rakentamista tai elinympäristön ennallistamista.

Vanajavesikeskuksen vesijaosto valitsee ja kohdentaa Vanajavesikeskuksen alueella tehtävät vesienhoitotoimenpiteet sekä asettaa ne tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen.