Roskakalasiepparin onnen päivä

Sulkavaa, nam!

Musti-kissan aistihavainto on pettämätön: emännällä on kassissaan tuoretta kalaa, ei epäilystäkään.

Kissa-neiti puskee säärtä, kiehnää edes takaisin, naukuu ja venyttäytyy kohti tiskipöytää koko pituudellaan. Etutassu haroo kohti vielä sätkivää muovikassia. Niin lähellä mutta samalla niin kaukana on tuo makoisa herkku.

Taas ovat Hongan Jussin verkot Vanajalla sujahtaneet täyteen tuota läpeensä niin ruotoista rehevien vesien roskakalaa. Aina ei Ahti suo parhainta antiaan edes intohimoiselle kalamiehelle ja paremman Vanajaveden puolestapuhujallekaan. Ruokapöytään kelpaamaton saalis päätyy hyötykäyttöön maanparannusaineeksi ja onnekseen myös Musti pääsee osalliseksi näistä roskakalatalkoista.

Vihdoin vilahtaa fileerausveitsi ja sulkava muuttuu työlään tovin kuluttua makoisiksi filepaloiksi. Jalo ajatus loisten häätämisestä pakastimessa unohtuu saman tien; vaatelias ja nälkäinen lemmikki ei anna hetkenkään rauhaa ennen kuin vatsa on täysi. Filepala toisensa jälkeen katoaa lautaselta ja pian tyytyväinen kissa pujahtaa raukeasti tassutellen omiin oloihinsa.

Purrrr… Ympäristöteko se on pienikin teko, tuumii Musti ja livoskelee tyytyväisenä huuliaan.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}