Sain Turengin yhteiskoulun opinto-ohjaajalta pyynnön kertoa 9-luokkalaisille vesiensuojelusta. Oppituntini olisi osa heidän ekoviikkonsa ohjelmaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että Turengin yhteiskoulu taitaa olla varsin aktiivinen ja ympäristötietoinen opinahjo. Mutta heti sen jälkeen aloin ajattelemaan asiaa nuorten näkökulmasta. Ovatko he kiinnostuneita ekoviikosta?
Kyllä. Kyllä he ovat.
Esitykseni ensimmäinen kysymys oli: ”miksi vettä on suojeltava”? Ajattelin etukäteen, että vastaanpas sitten itse kysymykseeni, jos yhtään kättä ei nouse. Mutta kyllä vaan nousi! Suurin osa oppilaista vastaili aikuismaisen asiallisesti esittämiini kysymyksiin, kuunteli esitystäni ja pohti kiinnostuneena ryhmätehtäviä. Yhtenä tehtävänä oli klassinen kysymys ”millä tavoin jokainen meistä voi suojella vesiluontoa?”. Vastaukset olivat kuin suoraan asiantuntijan suusta:
– veneiden jätevesiä ei saa päästää veteen
– kuntien vesiasioihin voi vaikuttaa ottamalla kantaa mm. kyselyihin
– vettä ei saa tuhlata
– veteen tai maalle ei saa heittää roskia
– matonpesuvesiä ei saa päästää suoraan veteen eikä käyttää haitallisia pesuaineita
– maanviljelijöiden täytyy ottaa huomioon lähivesistöt työssään.
Paitsi, että biologian ja luonnontieteiden opetus on selvästi korkeatasoista, on nuorisommekin ilahduttavan fiksuja. Lähden siis mielelläni takaisin Turengin yhteiskoululle opettamaan 9-luokkalaisille lisää vesiensuojelusta. Heti tänään.
Heidi Kontio
projektisihteeri heidi.kontio@hame.fi