Videoneuvottelussa nauretaan vähemmän

Kävin keskiviikkona valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston suunnitteluryhmän kokouksessa Helsingissä. Kerrankin kaikki osallistujat olivat paikalla livenä. Myös oululainen edustaja oli saapunut paikalle kolmen kokouksen houkuttelemana, eikä kukaan muukaan ollut turvautunut videoyhteyteen.

Sen kyllä huomasi. Monesti ovat videoneuvottelut todella käteviä, aikaa ja ympäristöä säästäviä. Mutta kyllä tekee terää tavata face-to-face.

Livenä sai juttu lentää vapaasti. Ideointi oli nopeatempoista. Asiapähkäilyjen lomassa oli helppoa heittää herjaa, ja SYKEn ikkunaton neuvotteluhuone raikui naurusta. Kaukaisemmatkin kollegat tulivat nopeasti tutuksi ja vanhojen tuttujen kanssa sydämellinen kuittailukierre sen kun yltyi. Kokouksen päätyttyä lähdimme kohti kotirintamiamme hyväntuulisina, mukavasta tapaamisesta mielissämme.

Saimmeko hauskanpidon lomassa mitään asiallista aikaiseksi? Jo vain!

Kaikkien vesistökunnostuksista kiinnostuneiden käyttöön suunnittelimme fiksuja tietopaketteja verkoston www-sivuille, visioimme opintoretkeä ulkomaille (ja rahoitusta sille), keskustelimme tulevasta Iisalmen seminaarista (josta on tulossa yleisömenestys) ja aloimme miettiä, millaisia kohdennettuja koulutuksia ja koulutusaineistoja tarvitaan.

Käy vesistökunnostusverkoston kotisivuilla www.ymparisto.fi/vesistokunnostusverkosto, löydät kelpo infoa. Verkoston uutiskirjeellä on jo 380 tilaajaa. Mikset tilaisi sinäkin?

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}