Vesireppu kaikille -hanke tarjosi Hämeenlinnan 8 alakoululle vesiaiheisen opetustuokion, jossa tutustuttiin Vesireppuun ja sen sisältämään tutkimusvälineistöön. Suomen ympäristökeskuksen kehittämän Vesirepun avulla koululaiset analysoivat ja seurasivat mm. paikallisvesistön lämpötilaa, näkösyvyyttä, sinilevätilannetta, sameutta, happamuutta, happipitoisuutta ja virtaamaa eri vuodenaikoina ja vuosina. Samalla valmennettiin opettajia käyttämään välineistöä, ohjaamaan oppilaita vesitutkimuksissa ja tallentamaan kansalaishavaintoja Järvi-meriwikiin. Hämeenlinnan Rotary-klubit hankkivat alakouluille Vesireppuja, joita hyödynnettiin Vesireppu tutuksi –hankkeen opetustuokioissa.
Vesireppu tutuksi –hankeen tarkoituksena oli herättää lasten kiinnostusta oman lähivesistön tilaan. Hanke aktivoi koululaisia tutustumaan veteen monin eri tavoin ja auttoi ymmärtämään veden merkityksen ihmisille ja ympäristölle. Kouluilla tehtävien vesitutkimusten ja seurannan avulla edistettiin vesienhoitoa ja siihen liittyvien tietojen ja taitojen välitystä tuleville sukupolville.
Hankkeen toteuttajia olivat Vanajavesikeskus ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK). Hanketta rahoittivat Ympäristöministeriö sekä Vanajavesisäätiö.