Vanajavesisäätiön hallituksen puheenjohtajaksi Lauri Arvola

Vanajavesisäätiön hallituksen pj. Lauri Arvola


Vanajavesisäätiön hallitus valitsi 13.2.2020 pidetyssä kokouksessaan säätiön hallituksen puheenjohtajaksi yksimielisesti emeritusprofessori Lauri Arvolan. Varapuheenjohtajaksi valittiin Janakkalan kunnan ympäristöpäällikkö Heikki Tamminen.

Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman ympäristötutkimuksen professorin virasta viime syksynä eläkkeelle jäänyt Lauri Arvola iloitsi valinnastaan.

 ”Nyt, kun kokopäiväinen tutkimus- ja opetustyö ei enää vie aikaani, minulla on paremmat mahdollisuudet osallistua Vanajaveden hyväksi tehtävään työhön”

Arvola on tehnyt tiivistä yhteistyötä Vanajavesikeskuksen kanssa sen toiminnan alusta asti. Niin luonnossa kuin kansainvälisissä tiedepiireissä viihtyvä Arvola mm. toimi Vanajavesikeskuksen vesijaoston puheenjohtajana kymmenen vuoden ajan. 

”Säätiön hallituksen puheenjohtajana toivon, että laajaan yhteiseen näkemykseen pohjautuva työ Vanajaveden vesistön hyväksi jatkuu ja edelleen kehittyy.”

Lauri Arvola seuraa Vanajavesisäätiön hallituksen puheenjohtajan tehtävässä Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvistä, jonka kaksivuotiskausi päättyi hyvillä mielin.

”Jatkan innolla hallituksessa edelleen. Vanajavesikeskuksessa tehdään todella tärkeää työtä. Kyse on yhteisen hyvän aikaansaamisesta”


Laajapohjainen hallitus

Vanajavesisäätiön hallitus koostuu säätiön kahdeksan perustajatahon edustajista. Hallituksen jäsenet 2020-2021 ovat:

pj. Lauri Arvola, Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema (edustaa perustajatahoa PAM ry)
varapj. Heikki Tamminen, Janakkalan kunta
Pekka Järvinen, Valkeakosken kaupunki
Arto Laine, MTK Häme ry
Kirsi Ojansuu-Kaunisto, Hämeenlinnan kaupunki
Juha Haukka, Hämeen Yrittäjät ry
Mari Monto, Hattulan kunta
Annu Arima, Hämeen Sanomat Oy

Kunnostuksia ja avustuksia

Säätiön hallitus linjasi kokouksessaan myös alkaneen vuoden toimintaa. Erilaisten vesistökunnostusten toteuttamista jatketaan yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Säätiö pyörittää useita hankkeita, joissa mm. kunnostetaan lintuvesiä, vähennetään vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta ja edistetään vesistömatkailua. Aiempien vuosien tapaan säätiö jakaa keväällä 2020 myös avustuksia omaehtoiseen vesien- ja ympäristönhoitoon. Avustusten hakuaika on 24.2.–6.4.2020.



{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}