Kunnostusavustukset

Vanajavesikeskus pyrkii jakamaan vuosittain avustuksia alueellaan toimiville paikallistoimijoille erilaisiin vesiin ja niiden hoitoon liittyviin toimenpiteisiin, seurantaan, tiedottamiseen, koulutukseen tai tapahtumien järjestämiseen. Avustuksia myönnetään Vanajavesikeskuksen toimialueella toimiville järvien suojeluyhdistyksille, osakaskunnille sekä muille yhdistyksille tai toimikunnille, jotka toimivat lähiympäristönsä tilaa parantavasti. Myös yksityishenkilöt, kuten ranta-alueiden maanomistajat ja viljelijät, voivat hakea avustusta.

Päätöksen avustusten jaosta tekee Vanajavesisäätiön hallitus.

Avustettavan hankkeen tulee olla yleishyödyllinen. Ts. yksityisiin mökkirantoihin kohdistuvia hankkeita ei tueta, jollei niillä ole laajempaa vesialuetta tai asukasjoukkoa hyödyttävää vaikutusta. Avustettavan toiminnan tulee tukea Vanajavesikeskuksen toiminnan tavoitteita.
Avustuskohteiksi toivotaan erityisesti ehdotuksia hankkeista, jotka vähentävät vesiin aiheutuvaa kuormitusta ja eroosiota. Hankkeet tai toimenpiteet voivat olla myös vesistöjen kunnostusten suunnittelua, tiedon-hankintaa tai kunnostustoimenpiteitä sekä muuta luonnonhoitoa vesistöissä ja rannoilla. Olemassa olevien vesiensuojelurakenteiden ylläpito- ja kehittämistoimenpiteet ovat myös tukikelpoisia. Tuettavaa toimintaa voivat olla myös esim. vesistöihin liittyvien tilaisuuksien ja tapahtumien, koulutuksen sekä tiedotusaineistojen tuottamisen kulut. Avustusta voidaan myöntää myös uusien vesienhoitomenetelmien kehittämiselle.

Avustus on pääsääntöisesti enintään 70 % hankkeen arvioidusta kokonaiskustannuksista, laitehankinnoissa enintään 40%. Hakemuksessa tulee esittää hankkeen kustannusarvio. Erittäin merkittävissä hankkeissa voidaan keskustella 70 % tukiosuuden ylittävää avustusmäärästä, jolle hakijan on esitettävä perusteet hakemuksessaan. Hakijan oma-rahoitusosuudeksi voidaan lukea myös talkootyö (10 €/h, konetyö 30 €/h).
Avustusta myönnettäessä painotetaan avustettavan toiminnan laatuun, laajuuteen ja vaikuttavuuteen.

Avustusten haku avataan kerran vuodessa (pääsääntöisesti keväällä) ja siitä tiedotetaan sidosryhmille, verkkosivuilla sekä Hämeen Sanomissa ja muissa paikallismedioissa.

Avustuksia on vuosittain jaettu seuraavasti:

2020     20 000 €
2019      19 965 €
2018__10 000 €
2017__10 000 €
2016__10 640 €
2015__16 000 €
2014__10 000 €

[button href=”https://www.vanajavesi.fi/2018/wp-content/uploads/2017/05/YHTEENVETO_hakemuksista_ja_rahoituspaatos_2018.pdf” align=”left” target=”_blank”]Avustetut hankkeet 2018[/button]

[button href=”https://www.vanajavesi.fi/2018/wp-content/uploads/2017/05/YHTEENVETO_hakemuksista_ja_rahoitusesitys_2017_nettiin_.pdf” align=”left” target=”_blank”]Avustetut hankkeet 2017[/button]

[button href=”https://www.vanajavesi.fi/2018/wp-content/uploads/2016/05/Yhteenveto_hakemuksista_ja_rahoituspäätös_2016_2.pdf” align=”left” target=”_blank”]Avustetut hankkeet 2016[/button]

[button href=”https://www.vanajavesi.fi/2018/wp-content/uploads/2015/01/Yhteenveto_hakemuksista_ja_avustuspäätökset_2015.pdf” align=”left” target=”_blank”]Avustetut hankkeet 2015[/button]

[button href=”https://www.vanajavesi.fi/2018/wp-content/uploads/2014/06/Yhteenveto_hakemuksista_ja_rahoitusesitys.pdf” align=”left” target=”_blank”]Avustetut hankkeet 2014[/button]