Vanajavesi Sävelin -konsertti tuki vesien suojelua

Kaunis elokuinen ilta siivitti Vanajavesi Sävelin –konserttia Petäys Resortissa tiistaina 12.8.2014. Konsertti järjestettiin Vanajaveden ja sen valuma-alueen vesienhoidon tukemiseksi.

Vesiaiheisen kepeästä kesäisestä musiikista nautti täysi salillinen kuulijoita Heidi Kyrön sekä Kimmo Kopran ja Panssarisoittajien tahdittamana. Maistiaisia Sibelius-musiikista tarjoili pianolla Sibeliuksen syntymäkaupunki –säätiön johtaja Erkki Korhonen. Väliajoilla tunnelmaa kohotti Tuomo Riihilahden hanurimusiikki.

Oman panoksensa konserttiin toivat myös illan yllätysesiintyjät. Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin lauloi oman tervehdyksensä. Myös säätiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Juhani Honka sekä edellinen puheenjohtaja Martti Pura esiintyivät illan aikana.

Konsertin päätyttyä ilta jatkui buffet-illallisen merkeissä. Ruokailun yhteydessä muistettiin myös keväällä professorin arvonimen saanutta säätiön nykyistä puheenjohtajaa, Juhani Honkaa.

Konsertin järjestivät Petäys ja Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Vanajavesisäätiö.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}