Jäätyneet järvien selät ovat talven suuria ilojani. Ulkoilu- ja retkeilypinta-alaa on lähiympäristössä yht´äkkiä taas useita satoja hehtaareita enemmän kuin kesällä.
Ja mitä kaikkea sillä voikaan tehdä!
Oma suosikkini on luistelu luonnonjäällä. Luistinkentällä ei ole tullut käytyä sitten kouluvuosien. Mutta heti kun järvellä on sopiva keli, on meikälikka ihan tavallisten kaunoluistimiensa kanssa viilettämässä pitkin jääkantta. Railoja ja pieniä pintajään röpelöitä vastaan on hyvä varustautua suksisauvoin. Sauvat auttavat epätasaisella pinnalla pitämään tasapainon kohdillaan. Retkiluistimet voisivat olla mukavat, mutta koska hyvää luistelukeliä meidän oloissamme on niin satunnaisesti että toistaiseksi normihokkarit ovat saaneet kelvata.
Kakkoshauskuus on potkukelkka. Se siivittää hyvät vauhdit ja saa takareidet maitohapoille. Liukkaalla jäällä liikuttaessa tulee jalkineiden pitopinnassa olla potkua, muuten jää vauhtipotkinta ponnettomaksi. Nykyajan nastaulkoilukengät ovat oikein loistava lisä tähän urheilulajiin.
Valokuvaus sopii molempiin edellä mainittuihin lisänä tai omaksi aktiviteetikseen. Kuviin piirtyy jään ja lumen horisontaalinen graafisuus, valot ja varjot, uurteet, sulapaikat, rantakivet ja talventörröttäjät. Kuvaamisen ainoa miinuspuoli aiheutuu kameran kylmänarasta akusta.
Hiihtäminen, pilkkiminen, koiranulkoilutus, moottorikelkkailu, leijanlennätys, talviverkot ja muut perinteiset jäälajit jätän tässä vain maininnalle. Jäällä voi tehdä mitä vaan, missä tarvitaan avointa ja tasaista pintaa.
Ja lopuksi tietenkin perinteiset varoitukset: jäillä liikuttaessa muista pitää järki päässä, puhelin veden pitävässä pussissa, naskalit kaulassa ja mielellään hyviä kavereita mukana. Kevättalven aurinko voi tehdä tepposet ja saada poskien lisäksi silmät punaisiksi. Tunne myös maasto jossa liikut, jottei sula virtapaikka tee retken loppuosasta märkää!