Meillä on rantamökki jossa on keskuspölynimuri. Mutta järvi on uimakelvoton.

Meillä on rantamökki jossa on keskuspölynimuri – mutta järvi on uimakelvoton

Vanha totuus: uutta rantaa ei enää valmisteta. Tähän faktaan törmää konkreettisesti ruuhka-Suomen lähialueiden mökki- ja tonttikaupassa. Käytännössä kaikki hyvät, siis kovapohjaiset, parhaisiin ilmansuuntiin antavat ja puhdasvetisten järvien paraatipaikat, on aikaa sitten rakennettu.

Uusista rantatonteista haaveilevat joutuvat useimmiten tyytymään umpeenkasvaviin matalikkoihin, pehmeisiin mutapohjiin ja leväpuuron kyllästämiin jorpakoihin. Riittää että tontin yksi laita ulottuu johonkin märkään. Silti hintalappu näillekin rantatonteille on tähtitieteellinen. Samoin on nykyrakentamisen laita; kukaan ei rakenna kalliilla ostetulle tontilleen lautarakenteista perinteistä saunamökkiä lautakasan ja talkoo-oluiden hinnalla. Mökit ovat ympärivuoden käytettävissä olevia huviloita. Varustelutaso on vähintään sama kuin kaupunkiasunnoissa.

Mökin hankinta- ja ylläpitohinnan ja vesistön hoitoon liittyvien kustannusten välissä on kuilu. Järvienhoidon hyväksi. Esimerkiksi Lahden Vesijärvellä on laskettu, että jos jokainen järven vaikutuspiirin asukas maksaa 10 € vuodessa, kuittaantuvat Vesijärven tarvitsemat hoito- ja kunnostuskustannukset. Kympillä per nenä varmistetaan että järvi pysyy nykyisessä kunnossaan sinilevättömänä. Onko se paljon? Mitä muuta saa nykypäivänä kympillä? Neljä kuppia kahvia kahvilassa.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}