Luomuyrittien lumoissa

Näin kesällä monet tulevat ympäristösuunnittelijat ovat kesätöissä, lomailevat, suorittavat harjoittelua tai kesäopintoja. Itselläni kesä koostuu työharjoittelusta ja lomasta. Opintopolkumme on suunniteltu niin, että olisi toivottavaa opiskelijan suorittaa ensimmäinen työharjoittelu toisen opintovuoden kesällä. Kokonaisuudessaan harjoittelua kuuluu opintoihimme 30 opintopisteen verran eli 20 työviikkoa ja se tulisi mielellään suorittaa muutamassa eri yrityksessä.

Aloitin jo hyvissä ajoin helmikuun aikoihin pohdiskelemaan harjoittelupaikkaa ja päätin ottaa yhteyttä Hämeenkyröön, Frantsilan Luomuyrttitilalle. Sovimme tapaamisajan Frantsilan pääpuutarhurin kanssa ja yhteisymmärryksessä allekirjoitimme harjoittelusopimuksen. Minulta löytyy ennestään taskusta jo puutarhurin paperit ja kokemusta monenlaisista viheralan yrityksistä ja eri sektoreilta kuten hautausmailta ja puistoista. Varsinaisesta avomaalla ja kasvihuoneella työskentelystä minulla ei kuitenkaan ollut laajempaa kokemusta ennen tätä.

Frantsilan Luomuyrttitila koostuu nimenomaan luomuyrttien viljelystä ja jalostuksesta. Kyseessä on jo 300 – vuotta vanha sukutila Hämeenkyrön Kyröspohjassa. Frantsilan ympärille on myös kehittynyt Frantsilan Hyvän Olon Keskus, jossa järjestetään erilaisia koulutuksia liittyen hyvinvointiin ja yrttien hyödyntämiseen luonnonhoidoissa. Lisäksi alueella sijaitsee Frantsilan Kehäkukka, kasvisravintola ja yrttituotemyymälä. Tuotteiden valmistus tapahtuu myös Kyröspohjassa sijaitsevalla tehtaalla.

Frantsilassa koen voivani yhdistää sekä puutarhurin että ympäristösuunnittelijan ammattitaidon, koska kaikki viljellään luomuna ja samalla pääsen olemaan kasvien kanssa tekemississä. Opin samalla myös syvemmin kasvihuone- ja avomaatuotannon perusteet, sekä itseäni syvästi kiinnostavat erilaisten yrttien ominaisuudet. Vaikka en ehkä ole täysin meidän alaamme vastaavassa yrityksessä, olen aina ajatellut, että kaikenlainen työkokemus on vain hyväksi. Uusien paikkojen näkeminen, uudet ihmiset ja erilainen työympäristö laajentavat maailmankuvaa ja toisilta ihmisiltä voi oppia niin paljon.

Frantsilan toiminnan ydin piilee luonnollisessa ja puhtaassa tuotannossa, yhdistettynä yrttitietouteen, jonka kautta omaa terveyttä voi hoitaa turvallisesti ja luonnollisin keinoin. Frantsilan Luomuyrttitilan vuonna 1981 perustivat agronomit Virpi Raipala-Cormier ja hänen kanadalaissyntyinen puoliso, James Cormier. Tilalla yrttien viljelyyn on keskitytty jo yli 35 vuoden ajan. Heidän tavoitteena on tarjota tietoa yrttien ominaisuuksista, edistää luonnonmukaista viljelyä ja tukea terveitä elämäntapoja. Frantsila kannustaa rakastumaan yrtteihin ja oppimaan uutta luonnollisista parannuskeinoista.

Kuten sanottu, itselläni ei ole aiempaa kokemusta Frantsilan kaltaisesta työympäristöstä, mutta tekemällä oppii. Avomaatuotanto on ehkä fyysisesti raskaampaa kuin aiemmat työpaikkani, mutta sitäkin palkitsevampaa. Pääsen näiden kymmenen viikon aikana näkemään todella monipuolisesti kasvien esikasvatuksen kasvihuoneessa sekä istutuksen ja hoidon aina sadonkorjuuseen asti. Olen saanut myös pintapuolisen käsityksen heidän luonnonkosmetiikkatuotteiden valmistuksesta. Tämän kirjoituksen mennessä julki olen aloittamassa jo 4. viikkoani ja mietin mihin aika on oikein mennyt koska ollaan jo kohta puolivälissä harjoittelua. Viihdyn kenties liiankin hyvin.

Mari Saastamoinen
Kestävän kehityksen opiskelija, intohimoinen puutarhuri

HAMKin kestävän kehityksen koulutusohjelman opiskelijat kirjoittavat Kumisaapas-blogiin kaksi kertaa kuukaudessa osana Yhteisillä aalloilla -hanketta.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}