Hurautimme muutaman toverin voimin Forssasta Torronsuon kansallispuistoon pienelle retkelle lauantaipäivänä. Sää on pilvinen ja lämpötila nipin napin pakkasen puolella. Lunta pyryttää minkä kerkeää, mutta se ei meitä estä. Aina ei voi auringonpaistetta vaatia, D-vitamiinitkin kun täytyy alistua napsimaan purkista näin talvisaikaan.
Luminen päivä ei ole karkottanut muitakaan retkeilijöitä – parkkipaikalla nimittäin oli useampikin auto, joten emme ole reitillä yksin. Pitkospuut tosin ovat lumessa, mikä tekee kulkemisesta jännittävää. Katse pysyy aika tarkasti maassa, jottei lennettäisi nenille. Maisemia ihaillakseen täytyy pysähtyä, jotta ehtii keskittyä näkemäänsä.
Saavumme näköalatornin kupeelle. Nuotiopaikkaa ei voi ohittaa tulia tekemättä, ei vaikka puut ovat kosteita ja satava lumi kastelee klapeja sitä mukaa kun niitä saadaan ilveskirveksellä pilkottua. Uusi tuttavuus tuo tuollainen kirves itselleni ja tyydyn seuraamaan sivustaoppijana halkojen tekoa. Vallitsevista olosuhteista huolimatta pari näppärää matkatoveria saavat liekit aikaiseksi melko vaivattomasti, ja roihun kehittymisen hiljainen seuranta voi alkaa. Liekkejä tuijottaessa sanoja ei aina tarvita, vaan voimme hetkittäin uppoutua omien mieltemme syövereihin. Jotta ajatukset eivät kerkeäisi liian syvällisiksi, jutustelemmme mukavia. Nuotion äärellä tunnelma on kepeä ja nautimme samalla eväitä ja kuumaa mehua.
Kiipeämme näköalatorniin ja saamme huomata että huipulla tuulee, kirjaimellisesti ja vieläpä aika hyytävästi. Ihmettelemme pikkuruisia metsäkeskittymiä keskellä soista maata ja nappaamme pakolliset ryhmäselfiet. Omat kasvoni punottavat upeasti kuin viimeistä päivää valkoista taustaa vasten, näky on melkein somekelvoton. Onneksi vain melkein, sillä ryhmäkuva menee tietenkin nettiin samantien. Kun tuulen kylmyys käy sietämättömäksi, kipuamme takaisin alas maan pinnalle.
Kaikessa lyhytkäisyydessään noin parinkin tunnin mittainen retki virkistää mukavasti mieltä ja auttaa unohtamaan oman arkensa kiireet, jotka tuntuvat välillä turhankin tärkeiltä. Suosittelen muitakin kokeilemaan retkeilyä ulkoilmassa vähän viileämpänäkin vuodenaikana! Aina ei vaadita täydellistä säätä vaan tärkeintä on hyvä seura ja että repusta löytyy termarillinen lämmikettä ja makoisat eväät.
Mervi Tiermas
Kestävän kehityksen opiskelija
HAMKin kestävän kehityksen koulutusohjelman opiskelijat kirjoittavat Kumisaapas-blogiin kaksi kertaa kuukaudessa osana Yhteisillä aalloilla -hanketta.