KALAPAIKKAOPAS

Ilmoilanselkä – hurmaava haukivesi

Ilmoilanselän keskisyvyys on 4,4 metriä ja suurin syvyys on 23 metriä. Järven ekologinen tila on tyydyttävä ja se saa pääosan vedestänsä Hauhon reitiltä. Hauhonselän lasku-uoma on lyhyt Alvettulanjoki, jonka kautta laskevat myös Iso-Roineen vedet. Järven laskujoki on Kyllönjoki, joka laskee Pinteleen kautta Mallasveteen.

Ilmoilanselän kalastoon kuuluvat mm. taimen, muikku, hauki, ahven, lahna ja kuha. Hauki esiintyy erittäin runsaana ja usein sotkeekin ahvenen ja kuhan jiggauksen katkomalla siimoja terävillä hampaillaan. Hyvä veneenlaskupaikka on Alvettulan vanhan sillan kupeessa, jossa on usein myös hyvän kokoista ahventa lymyämässä siltapilarien katveessa. Ahvenelle maistuu jigien lisäksi perinteiset meppsit ja Lotto-lipat. Syvänteiden penkoista löytyy myös kookasta kuhaa ja Hämeen kalatalouskeskuksen tekemän kuhan kasvuselvityksen mukaan sekä Hauhonselän että Ilmoilanselän kuha on varsin nopeakasvuista.


KALASTUSLUVAT:

30 € / vuosi tai 10 € / viikko
Ryhmä/kilpailulupa, talvi 1 € / vrk kuitenkin vähintään 35 €.
Kilpailulupa/kesä venekunnalta vuorokaudessa 5 € / vähintään 35 € / ryhmä
(ei vaparajoitusta)

Lupa-alue:
Hauhonselkä, Hiiriselkä, Ilmoilanselkä, Iso-Roinevesi, Leheejärvi, Painonselkä, Pyhäjärvi, Rääkkiä, Sappeenjärvi, Suolijärvi, Vihajärvi ja Vähä-Roine.
Lupa-alue käsittää Niemikunnan kalastuskunnan, Hahkialan, Hauhon kirkonkylän, Hyömäen, Ilmoilan, Juttilan, Kyttälän, Laitikkalan , Miehoilan, Okerlan, Puutikkalan, Sotjalan, Syrjäntaan, Torvoilan ja Vitsiälän osakaskuntien vesialueet edellä mainituissa järvissä. Pinta-ala: 8218 ha

Säännökset:
Lupa on henkilökohtainen vapakalastuslupa jossa ei ole vaparajoitusta. Lupa ei oikeuta kalastamaan Kopsjoessa, Lehdesmäenjoessa, Hauhon Vuolteessa, Lampaansalmessa, Ruumiinsalmessa, Syväsalmessa, Vittastaipaleensalmessa, Vihavuoden koskialueella eikä Virtainsillan alueella. Sallitut pyyntimuodot: perho-, heitto- ja uistinkalastus

Osakaskuntien luvat Hauhon kalastusalueella:
Osakaskunnat sallivat saman järven muista osakaskunnista ostetuilla vapakalastusluvilla tapahtuvan kalastuksen. Voit ostaa luvan yhdestä osakaskunnasta ja kalastaa koko altaalla. Selvitä luvan oston yhteydessä.

Lupien myyntipaikat:

  • Ostaluvat.fi
  • Alvettulan kyläkauppa 03 654 5135
  • Tuulos, Risto Eerola 0400 357 674
  • Miehoila, Hannu Maula 0400 730 193
  • Vihavuosi, Paavo Pönni 0400 466 649
  • Hauhon kirkko, Matti Rantti Ky 03 6751190
  • Puutikkala, Jarkko ja Aino Saksala 0400 787 081
  • Rukkoila, Matti Räväsmäki 0400 639 917
  • Mustila, Unto Satoranta 0400 634 432
  • Joenkylä, Petri Mäkinen 040 545 3063
  • Sotjala, Reima Kaipainen 044 566 5283