Hieno vesiin liittyvä karttasovellus, uudenaikainen, nopea, vaivattomasti netin kautta käytettävissä, värikäs, innovatiivinen ja interaktiivinen. Isolla yhteistyöllä ja todennäköisesti myös isolla rahalla laadittu. Ja silti sovelluksen esittelyä kuunnellessa heräsi sama kysymys kuin minkä sovelluksen koekäyttäjät olivat sovelluksen laatijoille antaneet: ”Ihan kiva, mutta onko tälle käyttöä?”.
Toinen taho oli tehnyt tosi hauskan ja hyvin viestivän videon, joka oli suunnattu nuorisolle. Huomattiinko videon vaikutus muuttuneena toimintana? Ei, koska ei yksittäisten ihmisten valinnoilla ole suurta vaikutusta ao. asiaan. Firmat ovat suurin syypää ao. ongelmaan.
On mahtavaa tehdä lennokkaita ja hauskoja juttuja, kokeilla ja kehitellä jotain ihan uutta. Mutta veikkaan, että aika monessa organisaatiossa on hyvä säännöllisesti pysähtyä miettimään, miksi työtä tehdään. Mihin tällä pyritään? Mihin tämä vaikuttaa? Mikä on tärkeätä? Ja mikä ei ole?
Juuri siksi on hyvä olla strategia.
Strategia on muuten poikkeuksellisen vaikuttava sana. Jo kertakäyttö riittää lasittamaan kuulijan katseen poissaolevaksi. Kokeile vaikka.
Mutta strategian ei tarvitse olla tylsä eikä sen laadinnan kuolettavaa. Vanajavesikeskuksen strategia ei ole tylsä. Sitä näyttäessä ihmiset alkavat hymyillä. Olen ilmiöstä aina yhtä ilahtunut.
Pian on taas meidänkin aika pysähtyä ja tehdä uusi strategia Vanajavesikeskukselle. Taas kirkastuu johtotähtemme ja lähivuosien askelkivet erottuvat. Tiedämme mitä teemme. Ja tiedämme, mitä emme tee.