Herkullinen piru merrassa

Opin ravustuksen salat pikkupoikana kotiseudullani Pielavedellä. Vanhempieni mökkijärveen oli kotiutettu jokirapu, jonka kanta oli hyvin vahva. Isoisän johdolla ravustettiin, ja rapuja saatiin ja syötiin todella paljon. Rapukekkerit kuuluivat olennaisena osana elokuiseen mökkeilyyn.

1960-luvun alkupuolella rutto vei ravut Pielavedestä, ja sen jälkeen omakohtainen ravustus loppui lähes kokonaan neljän vuosikymmenen ajaksi. Vasta 2000-luvun alussa pääsin uudelleen saksiniekkojen makuun omalla kesämökkijärvelläni, jonne ruton tuhoaman jokirapukannan tilalle oli kotiutettu täplärapu. Sen kanta on nyt erinomainen, ja ravustus ja rapujuhlat ovat taas osa perheemme elokuuta.

Täplärapu on elvyttänyt eteläisen Suomen ravustuskulttuurin satavuotisen kuivan kauden jälkeen. Ravustajia on jo yli 100 000, ja rapuja hyödynnetään myös kaupallisesti. Ravuilla on kasvava merkitys Suomen sisävesikalataloudessa.

Täpläravun menestyksen kääntöpuolena on jokiravun ahdinko. Täplärapu kantaa jokiravun tappavaa ruttotyyppiä, ja etenkin täpläravun luvattomat siirrot ovat aiheuttaneet paljon vahinkoa.

Kansallisen rapustrategian tavoitteena on säilyttää jokirapu Suomessa. Se vaatii vastuullista ravustuskulttuuria. Täplärapuja ei pidä siirtää summittain ja ilman lupaa uusiin vesistöihin. Myöskään mertoja, syöttikaloja ja muita ravustusvälineitä ei pidä siirtää vesistöistä toiseen ilman asianmukaista desinfiointia.

Jokiravun onneksi maassamme on valtava määrä pieniä puroja ja järviä, jotka soveltuvat hyvin sen elinympäristöksi.

Jukka Muhonen
jukka.muhonen(at)pp2.inet.fi
Johtava kalatalousasiantuntija
ELY-keskus/ Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}