Talviuintiharrastukseni alkoi aivan vahingossa pitkäksi venähtäneen kesäuintikauden jatkuttua, mutta onneksi alkoi! En ollut koskaan aiemmin edes harkinnut tätä lajia tai lukenut erityisen innostuneena kirjoituksia sen terveysvaikutuksista. Enkä todella ollut mitenkään kiinnostunut kokeilemaan avantouintia. Kukaan ei ollut suositellut minulle kylmässä vedessä uintia, enkä muistanut ketään, joka kävisi säännöllisesti avannossa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, etten selviäisi ilman tätä uutta harrastustani. Varoituksen sana siis kaikille harkitsijoille, kohmeisista varpaista, polttelevasta kylmyydestä ja villasukkien lämmöstä saattaa seurata jonkinlainen riippuvuus.
Lapsesta asti olen ajatellut, että talviturkki on heitettävä toukokuun loppuun mennessä. Talviuintia en ollut kokeillut aiemmin. Uudenvuoden aattona 2013 piti kuitenkin käydä uimassa ihan vain sen takia, koska järvi ei ollut silloin jäässä. Sellaista mahdollisuuttahan tuona päivämääränä ei joka vuosi tule. Mietin silloin, tuntuuko tämä minusta hyvältä vai huonolta. Se kerta oli kamala pikainen pyrähdys, hirveää kiljumista ja huutamista. Vauhdikasta juoksua kylmään veteen ja vielä vauhdikkaampaa juoksua pois vedestä. Äkkinäinen pukeutuminen ja hurjaa ylinopeutta ajaen autolla kotiin, jossa odotti lämmin sauna. Pohdin, missä on tunne rauhoittumisesta ja rentoutumisesta, joista olin kuullut. Virkistyin kyllä – ja järkytyin. Samoin järkyttyi poikani, joka kuvasi tapahtuman palellen toppahaalari päällään.
Vuoden 2014 keväällä kävin järvessä jo hyvissä ajoin toukokuun alussa. Keväällä ihanan viileä vesi rauhoitti minua ja jäin kaipaamaan sitä tunnetta kesän kuumilla. Vesi tuntui voitelevalta ja virkistävältä kesälläkin, mutta rauhallista aikaa ja tilaa uida piti hakea. Vihdoin loppui kesälomakausi ja ihmiset palasivat arkeen ja autio hiljainen ranta oli vain minua varten. Vedetkin viilenivät, mutta minä nautin uimisesta yhä enemmän. 8-vuotiaan tyttäreni kanssa kävimme joka ilta läheisen Särkijärven rannassa, se oli meidän yhteinen hetkemme. Nautimme molemmat rauhasta ja kauniista maisemasta. Välillä peilityynestä vedestä, välillä hienoista aalloista. Uimme pitkään ja kiireettä. Joskus seuranamme oli muutamia vesilintuja. Eräänä iltana tyttäreni säikähti hiljaa kylmässä ja kirkkaassa vedessä kulkevaa rapua. Nämä hienot yhteiset hetket saivat meidät molemmat hyvin levollisiksi ja rauhallisiksi. Joinain aamuina kävin kuiskaamassa tyttärelleni hyvin aikaisin, josko käytäisiin järvessä ennen koulupäivää ja saisimme koko päiväksi pirteän, hyvän olon. Joinain aamuina oli hieman kuuraa maassa lähtiessämme. Ilmat viilenivät ja vedet siinä samalla. Mietimme kuinka kauan vielä kykenemme yhteistä harrastustamme jatkamaan. Mittasimme veden lämpötilaa ja jossain 8 asteen paikkeilla sain jatkaa uimista itsekseni. Tytär lupasi tulla mukaani taas keväällä.
Oma rauha ja levollisuus jatkuivat. Jossain vaiheessa pitkä matala ranta alkoi tuntua jo liiankin pitkältä ja liian matalalta. Sain luvan siirtyä ystäväni rantaan Loppijärvelle. Sieltä pääsisin veteen palelluttamatta jalkojani ennen kuin olisin kokonaan kastautunut. Jokapäiväinen nautinto viileästä vedestä sai siis jatkua. Lempeän viileä vesi, joka ympäröi minut kaikkine huolineni ja heittää ne kerralla pois tai ainakin pienentää ne puoleen. Joinain iltoina laitan kotona saunan lämpiämään ennen kuin lähden uimaan, useimmiten nautin vain kylmästä ilman saunaa. Uimapaikkani on rauhallinen ranta, hevoslaitumen rajoittama. Matkaan ensin autolla ja lopulta kuljen kävellen polkua rantaan. Osa nautintoa on jo matka sinne. Ajattelin jättäväni uimisen, kun järvi jäätyy. En uskonut intoni olevan niin kova, että viitsisin tehdä avannon ja hakata sen auki joka kerta hetken kastautumista varten. Toisin kävi.
Harrastuksen ja intohimon edetessä kehitin itselleni uudenlaisia keinoja helpottaakseni uimista. Jossain vaiheessa ymmärsin laittaa villasukat jalkaani heti vedestä noustuani. Muutakin villavaatetta lisäsin ilmojen kylmenemisen myötä. Uimaan lähtiessäni puen ylleni mukavat, helposti riisuttavat ja puettavat vaatteet, villaa varpaisiin, käsiin ja kaulaan. Jossain vaiheessa jätin jo pipon päähäni uimisen ajaksi. Aina en ehdi valoisaan aikaan järveen, joten otsalampusta on ollut kovasti iloa. Maan kylmyyden takia käytän pukeutumisalustana pyyhettä ja tällä hetkellä testailen retkipatjan ja erilaisten mattojen soveltuvuutta alustaksi. Välttämättöminä seuralaisina tässä vaiheessa vuotta mukanani kulkevat pistolapio ja rautakanki tai moottorisaha.
Joinakin päivinä en ehdi järveen ja seuraavalla kerralla uintiretken arvostus on taas todella korkealla. Joskus viikonloppuisin ehdin veteen kahdestikin päivässä. Vedestä noustessa ei ole minnekään kiire, kylmä tuntuu nautinnolliselta ja voin pukea täysin rauhassa. Ihana lämpö alkaa nousta sisältäni, kun saan vaatteet päälle ja hiljaa vielä siemailen kotijärveni rauhaa. Hienoja harmaan sävyjä tai tummia myrskyn vivahteita, olen lähellä luontoa, olen osa sitä. Annan räntäsateen tuulla vasten kasvojani, olen jättänyt kaikki taakkani tuonne kylmään veteen. Rauhattomana ja hötkyilevänä ihmisenä olen saanut paljon uudenlaista levollisuutta olemiseeni ja tekemisiini. Haastavinta on saada puettua kovassa tuulessa ja tuiskussa, kun vaatteet ja pyyhe lepattavat ja lentelevät. Koskaan ei vielä ole kuitenkaan tullut sellaista tilannetta, että vain sään vuoksi olisin jättänyt menemättä järveen.
Ensi kesäksi olen tehnyt suunnitelmia kesätöiksi – isälleni. Ajattelin esittää hänelle syntymäpäivälahjatoiveeni, josko hän kaivaisi kaivurilla hieman vanhaa jo mutaista uimalammikkoamme syvemmäksi. Silloin saisin talviuintipaikan todella helppohoitoiseksi, koska lammikon läpi kulkee virtaava puro, joka ei jäädy kuin kovimmilla pakkasilla. Pääsisin veteen helposti ja nopeasti, uintipaikka olisi vain pienen kävelymatkan päässä ja saisin pukeutumistilakseni ja tuulen suojaksi vanhan kesäsaunamme. Lämmittää sitä ei tosin talvella voi, mutta saunaahan en edes kaipaa uinnin päälle. Voi, se olisi täydellistä, melkein odotan jo ensi talvea!
Lapseni ovat myös innostuneita harrastuksestani ja olenkin saanut heistä seuraa retkelleni, pimeällä näyttämään valoa. Vanhin poikani on kokeillut uintia kylmässä avannossa kerran. Sanelin hänelle tarkat säännöt jo kotona, joita hän kuuliaisesti noudattikin. Rannassa ei huudeta, vaikka tuntuisi miten kylmältä, puetaan rauhassa ja muistetaan hengittää. Kokemus oli hänen mukaansa hyvä, mutta tämän jälkeen olen saanut kuitenkin uida yksin. Pidän harrastustani niin henkilökohtaisena ja meditatiivisena, etten kovasti kaipaakaan seuraa mukaani. Tosin kerran olen puhunut puhelimessa kastautuessani jäätävään veteen. Raskaankin päivän jälkeen vaihdun vedessä taas rennoksi itsekseni. Ihmiseksi, joka muistaa hengittää ihan koko kehollaan ja joka ei pieniä murheita jaksa murehtia.
Muut ihmiset ovat kiinnostuneita – ja kauhistuneita harrastuksestani. Työyhteisössäni päivitellään kovaa viimaa ja kurjaa ilmaa tai sitä, kun taas taitaa olla flunssa tulossa. Sitten he vilkaisevat minuun ja toteavat, että on tietysti yksi, jota ei kylmä haittaa. Hymyillen puistelevat päätään, eivätkä ymmärrä, miten ikinä kukaan voi tässä kamalassa säässäkin haluta järveen. Silloin hymyilen takaisin, tiedän kyllä keinon päästä flunssasta ja palelemisesta. En ole pahoillani, etteivät muut ole innostuneita tästä elämäntavasta. En ole kääntämässä heidän päätään tai puhumassa fanaattisesti oman harrastukseni puolesta. Jokaisen innostuneen pitää itse löytää oikea hetkensä avantouinnin aloittamiselle. Pakottamalla ei tule sitä iloa ja rauhaa, jonka olen tästä saanut. Niin ainakin uskon. Minun hetkeni oli nyt.
Olen miettinyt mikä kylmässä uimisessa on parasta. Se kutkuttavan jännittynyt odotuksen tunne, kun on vielä matkalla uimaan. Se, kun tietää mitä on saamassa, mutta silti jännittää. Sekö, kun kastautuu ja kylmä vesi ulottuu hartioihin ja niskaan asti, turvallisesti ympäröiden minut kokonaan. Vai se, kun ihan rauhassa pukee avannon vieressä, nauttien hiljaisesta, harmaasta järvimaisemasta. Hieno hetki on myös se, kun on saanut lämpimästi puettua ja rauhassa kävelee pois rannasta. Silloin sisältä päin alkaa virrata kuumaa energiaa lämmittäen koko ihmisen. Parasta talviuinnissa on sen monivaiheisuus, kokonaisvaltaisuus ja se tunne, joka on vain minun omani. Huolet ovat jääneet järveen ja lapsillani on taas jaksava ja rauhoittunut äiti.
Minna Tervonen Lopelta