Tammikuun paukkupakkasten väistyttyä oli jää jo tarpeeksi vahvaa pienten jalkojen alla ja päiväkotilaiset sekä koululaiset pääsivät taas kanssamme pilkille. Hauhon perhepilkkipäivää vietettiin Lautsiassa Ilmoilanselällä 13.2. Tapahtumaan osallistui parikymmentä innokasta pilkkijää, jotka kaikki palkittiin päivän lopuksi. Mannerheimin lastensuojeluliiton perhepilkkipäivä järjestettiin perinteisesti Iittalassa Lepaanrannassa 21.2. Osallistujamäärä ja kalan tulo yllätti kaikki positiivisesti. Kaikki satakunta osallistujaa palkittiin herkullisella lohisopalla ja kalastusvälineillä.
Päiväkotien pilkkipäivät käynnistyivät 8.3. Iittalan Jalavanniemessä, kun 50 pientä kalastajanalkua nyppi kilotolkulla pieniä ahvenia Heinunlahdelta. Välillä käytiin lämmittelemässä Jalavanniemen matkailualueen kahvilassa, jossa nautiittin Vanajanselän kalastusalueen sponsoroimaa kermaista kalasoppaa. Aurinkoinen sää ja kalaonni jatkui myös seuraavana päivänä, kun Hämeenlinnan Sairion, Solvikin ja Tarvasmäen eskarit kokoontuivat Katumajärvelle. Kalastuksen lomassa pääsi myös laskemaan mäkeä ja grillaamaan paahtoleipää.
Joentaan koulun pilkkipäivän Kesijärvellä 15.3. kruunasi lämmin keväinen auringonpaiste. Tällä kertaa kala ei syönyt, mutta mahtava sää takasi onnistuneen ulkoilupäivän. Tulevat yöpakkaset pitävät pilkkijään turvallisena ja viimeinen tapahtuma on 22.3. Akkijärvellä, kun Eteläisten päiväkodin lapset vanhempineen tulevat kokeilemaan kalaonneaan… Kireitä siimoja!
Yli 300 lapsen ohjattua talvikalastusta ei voisi järjestää ilman toimivaa yhteistyöverkostoa. Haluammekin kiittää Vanajaselän, Hauhon ja Hämeenlinnan kalastusaluetta, alueen osakaskuntia, paikallisia aktiiveja sekä Hämeen kalatalouskeskusta pyyteettömästä työstä lasten kalastusharrastuksen ja luontosuhteen edistämisestä!