Viestejä Vanajavedellä etusivu

Etusivu > Viestejä Vanajavedellä > Viestejä Vanajavedellä etusivu > Laskiaissunnuntain perinteinen pilkkipäivä sai perheet liikkeelle Iittalassa

Laskiaissunnuntain perinteinen pilkkipäivä sai perheet liikkeelle Iittalassa

(20.2.2012)

Lumisateesta ja kovasta tuulesta huolimatta Iittalan Lepaanrannassa oli laskiaissunnuntaina iloinen tunnelma. Viitisenkymmentä reipasta lasta, nuorta ja aikuista olivat kokoontuneet puolilta päivin uimarannan edustalle perhepilkkipäivään, joka on järjestetty melkein jokaisena laskiaissunnuntaina jo lähes kymmenen vuoden ajan. Tapahtumaa olivat tänä vuonna järjestämässä Kalvolan kalastusseura, Mannerheimin lastensuojeluliiton Kalvolan yhdistys, Vanajanselän ja Hämeenlinnan kalastusalue, Kalvolan sydänyhdistys, Hämeen kalatalouskeskus, Suomen punainen risti sekä Vanajavesikeskuksen Viestejä Vanajavedellä –hanke. Omatoimisen pilkkimisen lisäksi lapsilla ja nuorilla oli mahdollisuus ottaa osaa pilkkikilpailuun tai hypätä mukaan hevosajelulle. Kaikille tapahtuman osallistujille oli tarjolla myös lohisoppaa.
 
Pilkkikilpailuun osallistui yhteensä 25 lasta ja nuorta, joista nuorimmat osallistujat olivat 1-vuotiaita ja vanhimmat 13-vuotiaita. Painavin kalasaalis kilpailussa oli 225 g. Ikäsarjoissa sijoittuneiden lisäksi kilpailun kaikkia osallistujia muistettiin pienellä palkinnolla.


Kuvassa 5-vuotias Onni pilkillä Esa-isän kanssa.

Lisää kuvia tapahtumasta löytyy kuvapankista.
 
Vanajavesikeskus kiittää tapahtuman järjestäjiä sekä kaikkia iloisia pilkkijöitä ja pilkkipäivään osallistujia! Lisäksi onnittelemme vielä kerran kilpailussa sijoittuneita taitavia kalatyttöjä ja –poikia!





Vanajavesikeskus c/o Hämeen liitto, Niittykatu 5, 13100 Hämeenlinna