Vesiensuojeluvinkki: isosorsimon poisto pressukesannolla

Vierailimme jokin aika sitten pirkanmaalaisella Ahtialanjärvellä, joka on varsinainen lintuparatiisi. Jokaisessa paratiisissa on käärmeensä, niin täälläkin. Monissa paikoin Ahtialanjärveä on isosorsimo vallannut rannat.

Isosorsimo on Vanajaveden alueen rantojen riesa. Tätä hieman järviruo’on tapaan kasvavaa vieraslajia istutettiin 1800-luvun lopulla karjan rehuksi Herniäisten kartanoon. Karja ei siitä kuitenkaan tykännyt, joten isosorsimo on saanut kasvaa rauhassa ja levittäytyä virran mukana yhä uusille rannoille. Se on häätänyt muut vesikasvit tieltään ja on vallannut jo suuren osan Vanajaveden alueen rannoista.

Isosorsimon poistaminen on vaikeaa. Pelkällä niitolla siitä ei pääse eroon, sillä isosorsimo kasvattaa paksun juurakkolautan, joka ei pienestä tukanleikkuusta pahastu.

Nyt meillä on kuitenkin tiedossa isosorsimon poistoon oiva konsti, jota voisi kokeilla ainakin pienessä mittakaavassa. Ahtialanjärvellä ahkerasti toimiva Lokkisaari ry:n väki on nimittäin huomannut, että pressukesanto tepsii isosorsimoon. He ovat saaneet pressukesannon avulla isosorsimokasvustoja nopeasti poistettua haluamistaan paikoista.

Kyseessä on siis sama konsti, jolla uudet kasvimaatkin kannattaa perustaa. Levitetään ao. alueelle pressu lyhyeksi leikatun kasvuston päälle ja laitetaan painot kulmiin ja reunoille, jottei pressu poistu paikalta tuulten mukana. Pressu estää valon ja veden pääsyn ja rikkaruohot kuolevat sen alla. Kasvimaakäytössä kannattaa pressun antaa olla paikallaan vuoden verran, ehkä jopa kaksi kasvukautta. Lokkisaarelaiset kertoivat, että taistelussa isosorsimoa vastaan on riittänyt lyhyempikin käsittely, he puhuivat kuukaudesta, parista.

Jos minulla olisi isosorsimon valtaama ranta, kokeilisin tätä konstia. Jos kokeilet, kerro meillekin, miten onnistui. Levitämme mielellämme tietoa menestystarinoista.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}