Päivi Rönni on maakunnan uusi rapukuningatar

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kruunasi Elomessuilla (13.8.) maakunnan uudeksi rapukuninkaalliseksi agronomi, maa-ja metsätaloustieteiden maisteri Päivi Rönnin.
Rönni toimii tällä hetkellä MTK Hämeen toiminnanjohtajana. Hänet tunnetaan maakunnassa hämäläisen ruokatuotannon ja ruokakulttuurin puolestapuhujana ja kehittäjänä sekä ”rapumaakarina”.

Päivi on matkailu- ja ohjelmapalveluyrittäjän vaimo. Hän toimii nykyisinkin toisinaan emäntänä ja kokkina kokous- ja ruokapalveluja tarjoavassa Villa Hepolahdessa, bravuurinaan ravut.
Päivi Rönni kertoo, että kosketus järviin, kaloihin ja rapuihin tuli lapsuudessa Hauholta, josta hänen molemmat vanhempansa ovat kotoisin. ”Ravut olivat silloin harvinaista herrojen herkkua, josta riitti enemmän tarinoita kuin omakohtaista kokemusta”.

Rakkaus vei Päivin rapujen äärelle
Ensimmäiset ravustuskokemukset Päivi hankki jo seurusteluaikana tulevan aviomiehensä kanssa Pälkäneen Laitikkalassa 80-luvun loppupuolella: ”Ei ihan ensitreffeillä, mutta melkein jo toisilla”.

Nykyisin Rönnit ravustavat pääasiassa Hauhon Pyhäjärveltä. Ravustus ja ravut ovat kuuluneet Rönnin perheen jokavuotiseen kesäperinteeseen tauotta nyt jo neljännesvuosisadan ajan. Rapukekkerit perheen, ystävien, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa ovat syyskesän suurta juhlaa. ”Rapujen syöntiin liittyy paljon sellaista tapakulttuuria, joka ei suomalaisiin ruokatapoihin yleisesti muuten kuulu, kuten yhdessä syömistä, sormin syömistä, pitkään ateriointia, jaettua iloa, naurua ja laulua”. Rönnin perheessä työnjako on selvä: Yhdessä ravustetaan, isäntä keittää ravut, emäntä kasvattaa tillit rapuliemeen, valmistaa kokonaisuuden ja sitten yhdessä nautitaan.

Päivi Rönnin raputeesit
”Haluan viedä eteenpäin ja kehittää rapumaakuntaideaa ja hämäläistä rapukulttuuria, etenkin lasten ja yhdessä syömisen kautta”.

”Kun ensi vuonna juhlitaan itsenäistä Suomea ja syödään yhdessä, Hämeessä ruokapöytään kannattaa nostaa muiden lähituotteiden lisäksi itseoikeutetusti myös ravut”

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}