Luonto tarjoaa lapselle parhaan ympäristön oppia ja liikkua. Eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan: oman koulun lähiluonto riittää mainiosti ehtymättömäksi seikkailu- ja tutkimuskohteeksi. Hyvinvoinnin edistämisen ja mielialan kohottamisen lisäksi oman lähiympäristön tuntemus kehittää luontoherkkyyttä ja lisää sitä kautta suojelun tärkeyden ymmärtämystä.
Kahdella Hämeenlinnan koululla puettiin ulkovaatteet ylle ja kurkistettiin syksyllä koulun lähiluontoon pintaa syvemmältä. Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin Taideharrastus ihan lähellä –hankkeessa laajennettiin tänä vuonna tarjontaa ja suuntauduttiin myös tiedepuolelle Onni-Monnin luontokerhojen starttaamisen myötä. Vanajavesikeskuksen vetämiä kerhoja järjestettiin HYKin Tuomelan alakoululla ja Miemalan koululla 1-2 –luokkalaisille ja kummatkin kerhot täyttyivät innokkaista luonnontutkijoista.
Vanajavesikeskuksen iloisen maskotin Onni-Monnin mukaan nimetyissä luontokerhoissa opeteltiin yhdessä tuntemaan ympäröivää luontoa sekä sen asukkeja tutkimalla, liikkumalla, leikkimällä ja askartelemalla. Samalla erilaiset luonnontutkimusvälineetkin tulivat tutuksi. Toiminta-ajatuksen voisi tiivistää otsikon mukaisiin L-alkuisiin sanoihin: luonnontuntemus, luonnossa liikkumisen luontevuus sekä luova tekeminen.
Syksyn aikana teemat vaihtelivat vuodenajan muutosten mukaan. Ennen syyslomaa tehtiin mm. retki koulun lähirantaan ja pyydystettiin planktonhaaveilla järven pienimpiä eläimiä. Niitä tutkittiin mikroskoopeilla, samoin kuin omia petrimaljoille kerättyjä näytteitä. Pörröksi nimetyt vesiperhosen toukat herättivät ihastusta, kun taas mikroskoopin suurentamat päivänkorennon toukat ja vesipunkit olivatkin jo aika hurja näky. Kerhokerroilla myös kasvit, metsän eläimet ja linnut tulivat tutuiksi. Ennen talven tuloa ihmeteltiin metsän mikromaailmaa munamikroskooppia hyödyntäen, tehtiin onkireissu ja etsittiin ensilumesta eläinten jälkiä. Sisällä laboratoriossa tehdyissä kemian kokeissa oli ripaus taikaa ja yleisön toiveesta sokerisateenkaaria ja soodatulivuoria tehtiin kahdella kerhokerralla. Taikatemppuja löytyi myös fysiikan valo- ja sähkö-opista kun valo taittui prismalla ja vesi karbonaattisauvalla. Nämä vain esimerkkeinä. Myös pidempiaikainen seuranta tuli kerhojen myötä tutuksi: kerhovihkoa sai täyttää omien mielenkiinnon kohteiden mukaisesti ja kasvattaa mikroskopoitavaksi vaikkapa homenäytteitä.
Ohjaajan näkökulmasta kaikkein luontevampia olivat nimenomaan luovat puuhat luonnossa: esimerkiksi erilaiset metsän eläimiä ja mielikuvitusta yhdistävät leikit. Lapset itsekin arvioivat eläinten pesien rakentamisen yhdeksi kerhojen kivoimmista puuhista ja samoin kun eläinten jälkien etsimisen lumisesta luonnosta. Tämä oli mielenkiintoinen tulos, sillä aluksi tuntui siltä, että nykyajan lapset vaativat jatkuvaa aktivoimista ja erilaisia teknologisia härpäkkeitä mielenkiinnon ylläpitämiseksi.
Onneksi pelkkä luonto riittää.
