Kohtuukäyttäjien järkiteko

Matkailu- ja liikennetilastojen mukaan Kanta-Hämeessä on 6 miljoonaa päiväkävijää vuosittain. Tämä tarkoittaa lähes 16 500 piipahtajaa jokaiselle vuoden kalenteripäivälle. Tämä kaikki samanaikaisesti kun matkailun alhosta on voivoteltu jo tovi. Pelkästään Hämeenlinnan matkailukohteet pystyvät sijoittamaan 3315 matkailijaa puhtaitten lakanoitten väliin, yhteensä 57:ssä eri kohteessa. Matkailun alakulon mittarina on käytetty käyttöasteita, jotka ovat Hämeessä painuneet ikävän alas. Hämeenlinnassa oli viime vuonna yhteensä 211 000 majoitusliikeyöpymistä. Tällä napattiin vaatimaton 1,1 % siivu valtakunnan kokonaispotista.

Kuusi miljoonaa piipahtajaa edustaa isoa mahdollisuutta koko matkailulle. Jokainen palvelutapahtuma ja asiakas ovat osa laajempaa palveluketjua. Nähkäämme oman pelipaikkamme merkitys osana ketjua ja pyritään aina ylittämään asiakkaidemme odotukset. Oman menestymisemme lisäksi ruokimme koko alueen talouden ekosysteemiä. Myönteinen kokemus saa aistit herkistymään näkemään myös maakuntamme muita mahdollisuuksia.

Hämäläisestä palveluiden kirjosta aktiivilomailija voi poimia haluamansa: urheilua, seikkailuratoja, huvipuistoja ja kesyttämätöntä luontoa. Kulttuuria on tarjolla ”heavy-userista” kohtuukäyttäjälle: lukuisista näyttelyistä mykistävän monipuoliseen musiikkitarjontaan sekä useisiin teattereihin. Hämäläistä ruokakulttuuriakaan ei tarvitse hävetä. Jokaiselta seudulta löytyy laadukkaita ja monipuolisesti kokeellisia keittiöitä, jotka tarjoavat makuelämyksiä kokeneillekin matkaajille.

Tämä kaikki olisi vain kuorrutusta ilman ihmisiä ja luontoa, sitä villiä ja vapaata sekä villiä ja rakennettua. Ihmiset antavat värin ja luonto kankaan, yhdessä ne maalaavat myönteisen kuvan hämäläisestä elämästä ja mahdollisuuksista – brändiksikin sitä voitaisiin kutsua. Ja sen kaiken ytimessä on Vanajavesilaakso. Sen hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta huolehtiminen ei ole vain ympäristöteko. Se on hämäläisen elinvoiman ja viihtyvyyden infrastruktuuria, johon investoiminen on järkiteko.

Hyvää loppukesää kaikille,

Juha Haukka
toimitusjohtaja
Hämeen Yrittäjät

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}