Aulangonjärvi – kalasta luonnonhoitoalueella

Aulangonjärvi sijaitsee vain 5 km:n päässä Hämeenlinnan keskustasta. Järvi muodostui, kun Vanajaveden pintaa laskettiin yhteensä kolme metriä 1800- ja 1900-luvuilla. Vanhojen puistometsien ympäröimä vesistö on helppo kalastaa rannalta käsin, sillä valtaosa sen rannoista on asumatonta. Vain järven luoteiskulmassa on vakituista asutusta. Järven ympäri kiertää retkeilyreitistö, jonka maisemat vaihtelevat rehevästä lehtopuistikosta jylhiin kallioseinämiin.

hauki uimassa

Aulangonjärven luontaisina kalalajeina ovat tyypilliset järvikalat, hauki ja ahven. Istutettuina lajeina siellä elävät kirjolohi ja siika. Kirjolohta järveen istutetaan kolme kertaa vuodessa. Erikoisuutena mainittakoon talviset kirjolohi-istutukset. Järvellä pidetään vuosittain kirjolohen pilkkikilpailu. Kilpailun jälkeen kirjolohia pääsee pilkkimään vapaasti. Kyseisenä aikana järvellä on verkkokalastus kielletty.

fl14Kirjolohen pilkinässä suosituin kalastusmenelmä on ootto-onki. Sellainen voidaan tehdä monella eri tavalla, mutta yksinkertaisuudessaan siimaan laitetaan paino noin 30 cm:n etäisyydelle koukusta. Syöttinä käytetään erilaisia syöttitahnoja tai katkarapuja. Pilkkivapa laitetaan avannon reunalle telineeseen ja sitten odotellaan. Kelalta kannattaa vetää löysää siimaa valmiiksi, jotta kirjolohi ehtii nielaista syötin ennen kuin siima kiristyy. Ootto-onki tarvitsee kalastusluvan. Kirjolohen pilkinnässä tehokkaaksi ovat osoittautuneet myös lusikka-uistimet, kuten JK-Uistimen pieni kevennetty taimenlusikka tai sitten legendaarinen Räsäsen seiska.

KALASTUSLUVAT:

Vapakalastuslupa 10 e/vuosi. Huom! Perämoottorin käyttö kielletty.

LUVANMYYNTIPAIKAT:

• Palvelupiste Kastelli, Hämeenlinna, puh. (03) 621 3370. Avoinna ma-pe klo 9-16

PALVELUT:

Kylpylähotelli Scandic Aulanko
Katajistonranta
Aulangon Rauha
Aulangon Luontoliikuntakeskus